Mahdollistamme tehokkaan tuotannon

Tehostamme tuotantoanne kappaleenkäsittelyyn yksilöllisesti suunniteltujen robottijärjestelmien sekä sopimusvalmistuksen avulla.

Olemme edistäneet lukuisten asiakkaidemme menestymistä 40 toimintavuotemme aikana. Aiheesta lisää referenssisivulla. Pitkäikäiset asiakassuhteemme ovat merkkinä luotettavista toimituksistamme.

Tavoitteena kannattava kasvu

Orferille on ominaista pitkäjänteinen ja sinnikäs innovatiivinen toiminta, mikä luo mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana liikevaihtomme on kuusinkertaistunut, vuosittainen kasvu on ollut noin 17 prosenttia. Liikevaihtomme oli viime tilikaudella lähes 16 miljoonaa euroa. Tasaisen kasvun on mahdollistanut asiakkaidemme luottamus, joka on saatu ahkeran ja osaavan henkilökunnan voimin.

Olemme hyödyntäneet ja kehittäneet robotiikkaa yli kymmenen vuoden ajan monille uusille teollisuuden osa-alueille. Kokemuksemme myötä suunnittelijoillamme ja robottiasiantuntijoillamme on vahva pohja uusille, innovatiivisille, Teitä palveleville ratkaisuille.

    Historiaa

    Orfer Oy on 1970 Orimattilaan perustettu perheyritys. Isänsä työtä toimitusjohtajana ja yrittäjänä jatkaa Paul Stucki. Orferilla vallitsee yhteistoiminnan ja yrittämisen henki.